Ajankohtaista

  • Pillipiipari piipahtaa Puolassa

    Ciechanowiec:in Maatalousmuseo Puolassa järjestää vuosittaisen Keskitalven torvensoittofestivaalin  ja paimensoitinten soittokilpailun joulukuussa jo 41. kerran. Mukana kisailemassa ja verkostoitumassa tulee olemaan kansanmuusikoita eri puolilta Eurooppaa. Osallistun kutsuttuna kilpailuun sekä torvien että…

  • Elävien ääniä Lapinlahden Lähteellä

    Lapinlahden entisessä mielisairaalassa järjestetään Pyhäinpäivänä 5.11. monipuolinen taide- ja kulttuuritapahtuma, jossa esiinnyn JazzTerapeutit-duona Jorma Eleniuksen kanssa. Esitämme JazzTerapeuttien ohjelmistoa 70-luvun lopulta, tuoreimmat laulut ovat minun ja Jorman yhteisiä. Lisäksi laulan…

  • 130 koululaista rakensi perinnepillejä

    Kettumäen kansanpuisto ry:n ILO-hankkeen järjestämiin ruoko- ja perinnetaitotapahtumiin osallistui 240 henkilöäsyys-lokakuun vaihteessa. Ohjasin paikallisessa peruskoulussa lähes kaikille oppilaille paimensoitinten rakentamista. Kettumäen kansanpuiston ruokokattoisessa kodassa rakennettiin ruokopillejä tuohipäällysteisine koteloineen ja metsäkruunuja.…

  • Kuusankosken Kettumäellä tapahtuu!

    Tapahtumaviikonloppu Kettumäen kansanpuistossa alkaa Ruokoseminaarilla torstaina 29.9. Perjantaina ohjelma jatkuu pillipajoilla. Lauantaina kanteleensoitto-, metsäkruunutyöpaja ja Metsän Sadonkorjuujuhla. Lämpimästi tervetuloa mukaan. Ilmoittautumiset kaikkiin työpajoihin lähettämällä sähköpostia osoitteeseen kettumaenkansanpuisto@gmail.com

  • Soitinrakennusta Sagalundissa

    Ohjasin pari soitinrakennustyöpajaa Sagalundin museossa Kemiössä heinäkuussa. Alkupaloina kattauksessa tarjoilin kierrötetyistä ilmapalloista ja puuputkista askarreltavia  karutsapillejä. Onnistumisen ja soittamisen iloa oli ilo seurata, moni lapsi rakensi useamman pillin. Ruokopillejä syntyi…

  • Kokemuksia luonnossa

    Tervetuloa retkelle Teijon kansallispuistoon 16.-17.7. Ohjelmassa kävelyä sekä mahdollisuuksia inspiroitua. Muun muassa ruokopillin rakentaminen, paimensoittimilla musisointi ja improvisointi kitaransoiton herättelemänä kutsuvat osallistujia ilmentämään itseään. Aamuyön hiljaisuus sekä ruokatarjoilut kodalla ja…

  • Paimensoittimet

  • Ääninäytteitä

  • CD:t
  • LAULUJA POLULTA (2CD) JA LABYRINTTI LEPOON (CD)

    Pääasiassa säestyksettömissä laulelmissani on herkkää voimaa, jota ammennan elämästäni, luonnosta ja ihmissuhteista. Olen säveltänyt, laulanut ja soittanut kaiken itse; taustalla kuuluu toisinaan lehmätorven ammuntaa ja hevostorven hirnahtelua sekä viisikielisen kanteleen viattomuutta. Labyrintti lepoon -äänitteellä on karjalaisesta äänellä itkemisen perinteestä ammentavia itku- ja ylistyslaulujani mm. metsälle, vedelle, mullalle ja parisuhteessa eläville naisille.

    Äänitykset ja editoinnit: Juha Kaarsalo, masterointi: Olli Kaarnisto. Äänitteitä on saatavilla: