Muinaisten pillien, torvien ja huilujen soittoharjoittelu kulkee käsi kädessä rakentamisen kanssa. Soittaja kohtaa lisähaasteita niin kauan, kunnes rakentaja oppii soitintyypin äänenmuodostuksen tarpeeksi tarkasti voidakseen rakentaa helpposoittoisen instrumentin.
Vanhakantaiset puhallinsoittimet ovat kansanomaisia sovelluksia eri puhallinsoitinten kehitysasteista, joten huilun, vaskisoitinten, klarinetin, oboen ja vapaalehdykkäsoitinten soittotaito on eduksi muinaissoittimia opeteltaessa. Myös muiden soitinten ja musiikinteorian hallinta voivat helpottaa oppimista. Musisoinnin onnea on kuitenkin tarjolla lähes kaikille lähtötasosta riippumatta; nynnypilliä soitetaan hyräilemällä, sillä voi soittaa heti lempisävelmiä ja muita mieleen tulevia melodioita. Käsityönä rakennetut soittimet ovat yksilöitä. Niitä soittamalla voi kehittää mm. puhallusvoimaa, erilaisia huuliotteita eli ansatseja ja sorminäppäryyttä. Oppimiseen ei tarvita opettajaa; harjoittelu omin päin tai muiden soittointoisten kanssa voi johtaa omaperäisiin kokeiluihin ja ilmaisuvoimaiseen soittotyyliin.
Suosittelen harjoittelemaan soittamista niin, että voit nauttia soitosta ja ilmaista tunnetilaasi. Voit löytää luonnosta kivan paikan ja antautua loihtimaan soitollasi erilaisia tunnelmia ja mielikuvia. Teknisesti voit harjoitella pitkien, tasaisten äänten soittamista eli puhalluspaineen hallintaa. Lisäksi voit kokeilla, miten soittimella pystyy soittamaan lyhyitä, teräviä ääniä.
Tässä perusniksejä äänen tuottamiseen ja musisointiin erilaisilla muinaispuhaltimilla:
Oboesoittimia löytyy luonnosta monenlaisia, esimerkiksi pillikekasvista poimittu yksittäinen kukka, vähintään viisisenttinen pätkä voikukan vartta tai olkea, siemenistä tyhjennetty siperianhernepensaan palko ja musta torvisieni. Ne saa soimaan huulilla oikeasta paikasta sopivasti puristamalla ja puhaltamalla.
Vapaalehdykkäsoittimia ovat muun muassa syreenin ja ulpukan lehdet. Niillä voi soittaa jopa oktaavin laajuisia melodioita luonnossa, irrottamatta
lehteä kasvista. Ratamonlehteä soitetaan samaan tapaan, pingottamalla lehti vaaka-asentoon noin millimetri ylähuulen alapuolella. Lehteen tartutaan kärjestä (”klo 12”) ja kaaren keskeltä (”klo 3”) molemmin käsin peukalo-etusormiotteella. Lehden värähtelevä pituus on 1-2 cm. Matalampia ääniä soitettaessa puhalletaan ja lehteä pingotetaan vähemmän ja lehden värähtelevä pituus on noin 2 cm. Korkeampia ääniä soitettaessa puhalletaan enemmän ja lehteä siirretään lähemmäs ylähuulta. Lisäksi sormet siirtyvät lähemmäs toisiaan ja kiristävät lehteä tiukemmalle. Paperinohuesta tuohenpalasta (1-2 kerrosta) voi leikata kuvan mukaisen kappaleen, jolla voi soitella ympäri vuoden.
Ruokopilli kannattaa tarkistaa ennen soittokokeilua: lehdykkä on oltava ilmassa, irti pillin rungosta millin, pari. Lehdykän sopiva pituus on noin tuuma, 2-4 cm. Ilman kuuluu päästä pilliin vain värähtelevän lehdykän alta, joten putken yläpää on tukittava kielen kärjellä soiton aikana. Umpinaisen tulpan voi askarrella ohuesta oksasta tai mehiläisvahasta.
Jotta pilli voi soida, lehdykän on mahduttava värähtelemään suun sisällä puhaltamisesta. Pilli on siis työnnettävä suuhun niin syvälle, että lehdykkä on kokonaan suun sisällä. Jos ylähuuli sulkee lehdykän, pilli ei soi. Paras on sulkea suu vasta, kun pilli on perillä asti. Silloin mahdollinen kosteus ei liimaa lehdykkää runkoon.
Jotkut ruokopillit vaativat huomattavasti voimakkaamman puhalluksen, kun taas toiset soivat erittäin herkästi. Tämä johtuu lehdykän onnistumisesta, ruo’on joustavuudesta, lehdykän pituudesta ja paksuudesta. Kannattaa siis kokeilla puhaltaa eri voimakkuuksilla
Jos pilli ei soi, syitä voi olla monia, mm.:
– Lehdykkä on alhaalla -> tee puukolla tai askarteluveitsellä tyvikohotus tai kevyt taitos: työnnä terä lehdykän alle, estä peukalolle lehdykkää pidentymästä ja ”käännä terää lehdykän alla, kunnes se pysyy ylhäällä. Voit varovasti taittaa niin paljon, että pieni niksahdusääni kuuluu.
– Pillin sisus saattaa olla ummessa -> rassaa pilli koivunrisulla tai viilalla.
– Lehdykän alla on rassauksen jäljiltä kalvoa -> teroita rassioksan kärki ja töki kalvo pois, tai viilaa huolellisesti lehdykän alta.
– Lehdykän reunasta saattaa olla murtunut pala tai lehdykän yhteydessä syntynyt, kapea sivulehdykkä on repäisty pois -> tee uusi pilli.
– Lehdykkä voi olla vuoltu liian syvälle -> tee uusi pilli, lehdykän syvyys max 1/4 pillin halkaisijasta.
– Lehdykkä on liian paksu -> raaputa ohuemmaksi
– Pillin seinämä on liian ohut, eikä lehdykkä pysy jäntevästi ylhäällä -> kokeile sitoa ompelulanka lehdykän juureen.
Kun pilli soi, voit treenata bonus-äänien tuottamista: anna sormiaukot olla auki, vedä pilliä hieman pois suusta ja puhalla lujempaa ja lujempaa. Laadukas lehdykkä antaa ainakin kolme lisä-ääntä. Voit myös testata, saatko soitettua matalampaa puhaltamalla vähemmän ja eri tavalla, kun kaikki sormiaukot ovat suljettuna. Muuten kannattaa opetella peittämään sormiaukot kunnolla ja totuttaa sormet avaamaan ja sulkemaan sormiaukkoja sujuvasti. Jänis istui maassa -sävelmä on hyvä harjoitusetydi.
Jos pillissä ei ole tavallisen tuttua diatonista asteikkoa, hyvä juttu: voit harjoitella improvisointia vapaammin.
Jokaisessa ruokopillissä on yksilöllinen äänenväri, hyödynnä sitä valitessasi ja säveltäessäsi ohjelmistoa.
Kärjennoukan ja hautatorven lehdykkää kannattaa aluksi kostuttaa suussa. Soitettaessa soitin on syytä työntää suuhun lehdykän, nokan, juurta myöten, jotta lehdykkä pääsee värähtelemään. Huulet on pidettävä puhaltamisen aikana tiukasti kiinni. Lehdykän on oltava riittävän ohut, jotta ääni syntyy.
Tukkotekniikkaa on käytetty kämmenkouruun puhaltamisen yhteydessä silloin, kun on haluttu muuttaa äänen korkeutta. Ilmapatsaan kokoa on säädelty kämmenellä myös sormiaukottomia sarvitrumpetteja soitettaessa. Tukkotekniikassa voidaan tällöin käyttää vain toista tai molempia käsiä kaikusuppilon reunoilla tai sisällä. Jos sarvessa on sormiaukkoja, tukkotekniikalla voi tuottaa muutaman lisä-äänen. Pajupilliäkin tiedetään soitetun kämmenen sisässä tukkotekniikkaa hyödyntäen, jolloin siitä on saatu useampia ääniä.
Trumpettisoittimiin puhallettaessa ääni syntyy huulten värähdellessä toisiaan vasten. Mitä voimakkaammin puhalletaan, sitä korkeampi ääni. Jos trumpetin puhalluspään poraus on pieni puhallusvoimaa tarvitaan paljon ja soittimen ääniskaala on ylempänä. Jos taas torven puhalluspää on suuri, esimerkiksi halkaisijaltaan yli senttimetrin laajuinen, matalammat äänet syntyvät helposti, mutta korkeampiin ääniin vaaditaan erityisen voimakas ilmanpaine.
Ensimmäisiä äänityksiä omatekoisilla soittopeleillä musisoinnista:
