Helsingissä voi vapunaattona pitää hauskaa musiikin ja luovan toiminnan parissa varallisuudesta riippumatta. Jaetaan-juhlassa samanniminen yhteisö yhteistyö-
kumppaneineen ja tapahtumaan osallistujat vastaavat tarjoilusta ja ohjelmasta.
Kallion teatterissa klo 19 alkavan illanvieton live-musiikkiesiintyjä on JJ House
Band – Muistiosasto. Muistisairailta vanhuksilta saduttamalla kerätyt ajatukset on lauluiksi säveltänyt Sari Laine Luovaa Uutta voimaa ry:stä. Laulavan Muistiosaston käsissä soivat huilut, kitara, udu, etniset rummut ja suomalaiskarjalaiset paimen-
soittimet. Tule, jammaillaan ja mölytään yhdessä!! Omaa soitinta et välttämättä tarvitse, sillä tuomme paikalle rytmisoittimia, kuten käkkäräquiroja ja rapapalleja.

Jaetaan ja koetaan ilmaista iloa
Paimensoittimet
Ääninäytteitä

LAULUJA POLULTA (2CD) JA LABYRINTTI LEPOON (CD)
Pääasiassa säestyksettömissä laulelmissani on herkkää voimaa, jota ammennan elämästäni, luonnosta ja ihmissuhteista. Olen säveltänyt, laulanut ja soittanut kaiken itse; taustalla kuuluu toisinaan lehmätorven ammuntaa ja hevostorven hirnahtelua sekä viisikielisen kanteleen viattomuutta. Labyrintti lepoon -äänitteellä on karjalaisesta äänellä itkemisen perinteestä ammentavia itku- ja ylistyslaulujani mm. metsälle, vedelle, mullalle ja parisuhteessa eläville naisille.
Äänitykset ja editoinnit: Juha Kaarsalo, masterointi: Olli Kaarnisto. Äänitteitä on saatavilla:
- Suoraan minulta
- Levykauppa Äx, Turku
- Kirjasto, Koski Tl.
- Frantsilan Hyvän Olon Keskus, Hämeenkyrö
- Juminkeko, Kuhmo
- Nettikauppa Jukeboxshop