Luikku (luikuri) on suora, yleensä 80-150 cm pitkä puutrumpetti. Sen pitkä ja kapea varsi laajenee halkaisijaltaan enintään 10 cm laajaksi, lyhyehköksi kaikusuppiloksi. Kansankulttuurin piirissä luikku on rakennettu useimmiten haavasta tai lepästä. Puurungon ympärille on tavallisesti kierretty tuohinauha, mutta myös juurikierrettä on käytetty.
Maaseudulla luikkua on käytetty rukoustorvena ja paimenen torvena. Rakentamisen esikuvana on ollut metallista valmistettu luikku, joka on ollut nykyisen Lounais-Suomen alueella suosittu jo 1500-luvun puolenvälin jälkeen mm. Kustaa Vaasan ja Juhana-herttuan hoveissa, sotilasmusiikissa sekä kaupungeissa kiertelevien muusikoiden ja ilveilijöiden parissa. Luikkurien katsotaan liittyneen myös säätyläisten, varsinkin aatelisten, tanssi-instituutioon. Toisaalla luikkurit levisivät maahamme saksalais-ruotsalaisen kauppa- ja kulttuurikaupungin, Viipurin kautta. Luikkuja on kuvattu maassamme muutamien historiallisten dokumenttien ohella useiden kirkkojen maalauksissa, jotka ovat peräisin 1400-1700-luvuilta. 1800-luvun lopulla luikkuja oli eniten Viipurin Karjalasssa, Lounais-Suomessa ja Savossa.
