Vannetrumpetti (ranvahtitorvi, kirnutorvi) on suorana laajeneva, yleensä 50-100 cm pitkä, päällystämätön puutrumpetti. Lepästä, haavasta tai katajasta koverretut puolikkaat on puristettu tiukasti toisiaan vasten kataja- tai rautavanteilla. Suomenkielisten käyttämässä torvimallissa poraus on myötäillyt profiilia. Ruotsinkielisten tuohella päällystetyssä ranvahtitorvessa on sitävastoin kolmiosainen, portaittain laajeneva poraus.
Vannetrumpetilla on hälytetty apuvoimia tulipalon sammuttamiseen. Kovaäänisellä torvella on myös kutsuttu seurakuntalaisia hartaustilaisuuteen, työväkeä syömään ja annettu merkkejä metsässä samoileville paimenille tai eksyneille. Paimenet itsekin ovat käyttäneet vannetrumpettia petojen karkottamiseen. Satakunnassa tiedetään aikoinaan puhalletun jouluna torveen, kerran jokaiseen ilmansuuntaan.
Vanhimman puutrumpettimme variantit omaksuttiin maahamme jo 1200-luvulla hansakauppiaiden ja keskiruotsalaisten mukana. Vannetrumpetti ja tiedot soittimen käytöstä maassamme säilyivät rukoilevaisuus-herätysliikkeen tapaperinteen ansiosta 1800-luvun lopulle asti. Vannetrumpetin levikkialue keskittyy Lounais-Suomeen, mutta niitä on löydetty myös Keski-Suomesta. Ranvahtitorvea puolestaan on soitettu Uudellemaalla ja Etelä-Pohjanmaalla.
