Mänkeri (mäntyhuilu ja -pilli sekä holkki- ja loppipilli) on klarinettisoitin, joka perinteisesti rakennettu vääntötekniikalla irrotetusta 10-30 cm pitkästä mäntyputkesta. Klarinetin viistoon puhalluspäähän on kiinnitetty narulla ohut tuohi- tai katajalehdykkä. Putken alapäähän on toisinaan kierretty tuohesta pieni kaikusuppilo. Sormiaukottomia mänkereitä on valmistettu männyn ohella myös naudan sääriluusta, koiranputkesta ja savukkeen imukkeesta.
Paimenpoikien kerrotaan rakentaneen mänkereitä Oulun seudulla ainakin 1800-luvun lopulta 1900-luvun alkuun. Samoihin aikoihin lajin sovellutuksia ovat valmistaneet myös tukkilaiset Kuopion maalaiskunnissa. Eniten tietoja mänkereistä on kuitenkin Länsi-Suomen alueelta. Jonkin verran lajia tiedetään soitetun myös Itä-uudellamaalla ja Lapin suomalaisalueilla.
Sormiaukollinen mänkeri (mäntyhuilu, -pilli ja -torvi sekä luurupilli) eroaa edellisestä 20-40 cm:n pituutensa ja 3-5 sormiaukkonsa vuoksi.
Laji lienee ollut ensisijaisesti paimenten käytössä, mutta viritykseltään onnistuneella soittimella tiedetään soitetun maksua vastaan myös tanssisävelmiä häissä ym. tilaisuuksissa. Erään perimätiedon mukaan eräs nuori mies on koittanut saada naapurin tyttären omakseen soittelemalla mänkeriä kellarin katolla iltaisin vuosisadan vaihteen tienoilla.
Sormiaukollista mänkeriä on käytetty eniten Satakunnassa, Varsinais-Suomessa, Länsi-Uudellamaalla sekä Hämeessä. Mänkerin alkuperästä ei ole täyttä varmuutta; se on todennäköisesti klarinetin kansanomainen jäljitelmä. Laji lienee omaksuttu Suomeen 1800-luvulla.