Siirtotulppaiset huilut
-
Bongaa pillipiipari Suomen suvessa
Tänä kesänä keikkailen eri puolilla Suomea, joten mm. tuohitorven, kärjennoukan ja truban ääniä kuuluu: Su 4.7. Lasten Barokki, Janakkala – esittelen klo 11 ja 13 eri aikakausien pillejä ja torvia sekä niiden rakentamista ja näytän miten voikukalla ja ratamonlehdellä voi soittaa. Lisäksi helkyttelen viisikielisellä kanteleella kansanlauluja Ti 13.7. Metsäperheleiri Keuruun ekokylässä – Ohjaan Nuorten maa ry. järjestämällä…
-
Yhteisöllisyys edellyttää ja kehittää sosiaalisia taitoja
Suomen kestävän elämäntavan yhteisöt ry, SKEY, järjestää 4.5. opintopiirin, jonka teemana on asuinyhteisön sosiaalisen kestävyyden kehittäminen. Minulla on visio ekoyhteisön perustamisesta kotitilalleni. SKEY:n toimintapiirissä voin hankkia tarpeellista osaamista sekä edistää tärkeksi kokemiani asioita. Lisätietoja opintopiiristä tapahtuman fb-sivulla ja pdf-tiedostona.
-
Pajukukkia
Paju on monikäyttöinen materiaali, joka taipuu savirakentamiseen, käyttöesineiksi ja taideteoksiksi. Pääsiäispyhinä punoin pajukukkia, joista suurimman terälehtien väli on yli puoli metriä. Käytin liotettua luonnonpajua, joten värit ovat maltilisia. Tuoreina Terijoen salava ja monet viljellyt pajulajikkeet hehkuvat kirkkaina; käyttä- mällä niitä ja korallikanukkaa saat luo- vuutesi kukkimaan keltaisen, vihreän ja punaisen sävyissä. Pandemian aikana voisi kokoontua luontoon punomaan vaikkapa pajukukkia ja rakentelemaan paimensoittimia. Kerro, jos tarvitse opastajaa.
-
Savirakentamista
Aloitin RASEKO:n savirakentajakoulutuksessa viime keväänä. Lähes kaksivuotiseen koulutukseen sisältyy kuusi näyttötyötä. Ensimmäiseksi rappasin bio- hiilisavilaastilla yhden seinän kuntoutettavasta hometalosta. Kuvassa on omatekoisella maalilla viimeistelty TV-kaappi. Sivuilla on harva pajupunos, jonka olen peittänyt biohiili- savimassalla. Parhaillaan teen biohiilisavikattolevyjä. Kasvitaiteilijana, paimensoitinten rakentajana ja villiravinnon ystävänä olen tottunut keräilemään luonnon antimia. Savirakentamiseen olen käyttänyt Someron Kultelan savea, lähitilojen rukiin ja pellavan…
-
Joulurauhaa
Pillipiiparin vuosi 2020 ei ollut yhtä raikuva kuin edelliset, mutta toimintaa riitti. Suomalais-ruotsalainen kulttuurisäätiö myönsi työryhmällemme apurahan ”pilli- päivien” järjestämiseen metsäsuomalaisten mailla. Tapahtumat, konsertit, jamit, työpajat ja kurssit voinemme toteuttaa ensi kesänä. Kalevala Korun Kulttuurisäätiön ylimääräinen apuraha yllätti iloisesti; sain hankituksi varastoon viimeistelykeitettyjä pukinsarvia, ja vielä riittää rahaa käytettäväksi soitinrakennusvideoiden tuotantoon yhteistyössä Södra Dalarne TV:n kanssa! Myös sukutilan…
-
Radio-ammuntaa
Ystävä bongasi minut radiosta ammumasta. Olin lähettänyt vuonna 2011 YLE:lle Lauluja polulta -äänitteeni, sieltä se lehmä ammui. Lehmäaiheisia lauluja ja tarinoita oli kerännyt kuulijoiden iloksi Olli Haapakangas. Lehmäillan toinen kattaus, osa 2 on kuunneltavissa YLE Areenassa vielä 26 päivän ajan. Suosittelen! Alla kuva Aurajokirannasta, jossa olin esiintymässä sonneille. Ihmisiäkin oli joukossa. Karjataidon tilan emäntä Kaisa Hilska koirineen kutsui myös lampaat kuulemaan…