Katkoaerofonit
-
Karutsapilli
Karutsapilli (karutsatorvi) tehdään pingottamalla suikale pyörän sisäkumia, ilmapalloa tai muuta kimmoisaa kalvoa onton lanka- rullan tai puuputken toiseen päähän. Ääni syntyy puhalta- malla avonaisesta päästä. Karutsa-nimitys merkitsee kalvoa. Karutsapilli on ollut koulupoikien käytössä ainakin Pohjanmaalla. Laji on saattanut olla pohjalainen erikoisuus tai se on levinnyt esimerkiksi Oulun varuskuntaan venäläisten mukana 1800-luvulla.
-
Liru
Liru (pilli, brelo,truba) on 25-50 cm pitkä, lepästä tai haavasta halkaisutekniikalla rakennettu klarinettisoitin. Tuohipäällys- teisen soittimen puhalluspäähän on liitetty katajasta valmis- tettu ohut lehdykkä tuohinauhan avulla. Lirun kolme tai neljä sormiaukkoa sijaitsevat puolivälissä putkea, joka on alapääs- tään kartiomainen. Aunuksessa ja todennäköisesti myös Vienassa 1800-luvun lopulta viime vuosikymmeniin asti tunnettu soitin on ollut paimenten käytössä.…
-
Lauluja polulta (2cd) ja Labyrintti lepoon (cd) ovat ilmestyneet
Molempien omakustanneäänitteiden pääosin säestyksettömät laulut ovat täysin omiani niin sävellysten, sanoitusten, kuin esitystenkin osalta. Herkät, mutta rohkeat lauluni ovat rakkaudellisia huomionosoituksia luonnolle ja ihmiselle. CD-levyjäni saa ostaa Tl. Koskella paikallisosuuspankista ja kirjastosta. Turussa niitä myyvät Levykauppa Äx ja Pieni Kirjapuoti. Kuhmossa äänitteitäni myy Juminkeko. Nettikauppa Jukeboxshop myy levyjäni Vaasasta vaikka minne. Luonnollisesti voitte hankkia äänitteitäni myös suoraan minulta.…
-
Kelttitorvi
Kelttitorvi (pajutotto, paimentorvi, tuohitorvi) koostuu puurunkoisesta huulipillistä ja kaikusuppilosta, joka voi olla sarvea tai puunkuorta. Kelttipilli on saanut nimensä lehdykkäkappaleen materiaalin, männynkerkän eli keltin, mukaan. Pilliosa voidaan valmistaa myös pajusta ja lepästä. Torven pituus on 15-110 cm, riippuen torveksi kierrettävän tuohi- tai lepänkuorinauhan pituudesta. Paimenet ovat soitelleet kelttitorvella lähettääkseen viestejä toisilleen ja ajankulukseen 1800-luvun lopulla.…
-
Luttu
Luttu (tuohitorvi, luddu, brelo) on 40-60 cm pitkä, koverretuista oksanpuolikkaista rakennettu klarinetti. Sen kapea puhalluspää laajenee 2-4 sormiaukon jälkeen vähitellen 4-7 cm laajuiseksi lieriöksi. Sormenpesillä ympäröidyt salmiakkimaiset sormiaukot muodostuvat liitoskohdan keskelle. Tuohipeitteisen lutun runkomateriaaliksi sopivat leppä ja haapa; lehdykkä on katajaa. Luoteisvenäläisen paimenkulttuurin mukaan paimenen voima on hänen sauvassaan ja torvessaan. Niinpä paimen ei antanut…
-
Siirtotulppainen sormiaukkohuilu
Siirtotulppainen sormiaukkohuilu (huilu, putkihuilu) on pajun kuoriputkesta, ruo’on varresta tai putkikasvista valmistettu 30-80 cm pitkä soitin. Huilun puhalluspää on viisto ja sen päällä on puolipyöreä särmäaukko. Huilu, jonka tulppa muodostuu soittajan alahuulesta tai kielestä, asetetetaan soitettaessa vinosti alaspäin. Huilun alapää voi olla umpi- nainen tai avonainen. Putkihuilu on ollut mm. nuorten miesten käyttämä soitin, jolla…